Oltiin tänään ewokin kanssa Ikeassa. Ostamassa ewokille tavaroita... eli mullekin sitten tarttui mukaan kassillinen sälää. Sata euroa meni niin että hujahti! Okei, siitä reilu kolmasosa meni ewokille tupari/synttärilahjaksi ostamaani isoon palmuun (kai se joku palmu oli), mutta kyllä sitä itsellekin tavaraa löytyi. Ja kaikki oli tarpeellista, tai ainakin melkein.

Se on kumma juttu kuinka kaupoista aina lähtee tavaraa mukaan. Vaikka kuinka itse olisi tutustunut osto- ja myyntipsykologiaan ja kauppojen tapaan houkutella asiakkaita, menee samalla tavalla lankaan kuin kaikki muutkin. Kaupat luovat uusia tarpeita ihan huomaamatta: katsopas kun on halpa lehtikotelo, täytyyhän mun epämääräisissä pinoissa lojuvat lehdet tuollaisiin laittaa, ja leikkuulautoja ei koskaan ole liikaa ja tuossa on mukana tuollainen kätevä pieni leivänpäällystomaattien pilkkomiseen ja onpas muuten tosi söpö peili, tuollainenhan on pakko saada, kun ei mulla ole irtopeiliä! Tarttuihan matkalta mukaan ihan järkevää ja pohdittuakin tavaraa: teepannu (kaikki jotka tuntevat minut, tietävät että tämä tosiaan on tarpeellinen, ja kun mun teenkeitin meni just rikki, tai siis onhan se ollut rikki viimeiset 7 vuotta, mutta siis lopullisesti rikki ja... ei siitä sen enempää), vaatekaappiin riippukoreja alusvaatteille yms., kauha ja laseja, mutta niillekään ei ollut kuitenkaan niin suuri tarve, että erikseen olisi jo aiemmin lähtenyt niitä oikein ostamalla ostamaan, heräteostoksia tavallaan siis nekin. Ja ihan oma kategoriansa on sitten ne ihan oikeasti tarpeettomat, mutta ah niin ihanat, sisustusesineet, joiden ainoa funktio on ilahduttaa ihmistä, eli mukaan lähti sisustustaulua, kehyksiä, kasveja ja niille ruukkuja jne. kun ne oli niin kauniita/söpöjä/ihania/just meille sopivia ja oli siis pakko ostaa kun halvalla sai.

Mielenkiintoista on myös se, kuinka paljon halvalla tuntuu paljon hyväksyttävämmältä kuin jotain todella tarpeellista isoa kalliilla... ainakin ennen kassaa. Kärryihin tulee otetuksi turhaa ja kivaa kun se maksaa vain muutaman euron, mutta ei raaski ostaa jotain tosi upeaa, jos se maksaa useamman kympin. Sitten kuitenkin kassalla huomaa, että lasku monesta pienestä on ihan yhtä iso, tai jopa isompi, kuin jos olisi ostanut sen yhden upean jutun ja sen varjolla kieltäytynyt kaikesta pikkuturhuudesta.

No, onneksi meillä kotona isäntä osaa aina laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja oikeaan perspektiiviin, ja ilmoitti ensitöikseen, että tili sitten paukahti miinukselle tämän ostosreissun jäljiltä... Ooops!